Kutsumme uudenlaiseen kaupunkikehittämiseen!
Creadesign on vaikuttanut UrBaana -työryhmässä alusta alkaen. Ylpeänä esittelemme uudenlaista kaupunkikehittämisen mallia. Tutustu tästä UrBaanan ehdotuksen tiivistelmään!
Kansallinen muotoiluohjelma julkaistiin
Kansallinen muotoiluohjelma luovutettiin elinkeinoministeri Jan Vapaavuorelle 22.3.2013. Ohjelman visio, strategia ja ehdotetut toimenpiteet tähtäävät vastaamaan kiristyvään kansainväliseen kilpailuun ja talouden uhkiin. Muotoilu tarjoaa yrityksille mahdollisuuksia kasvattaa tuottavuutta samoin kuin tuotteisiin ja palveluihin sisältyvää arvoa, sekä parantaa yritysten kykyä erottautua kilpailijoista ja siten kilpailukykyä. Julkisella sektorilla on mahdollista parantaa käyttäjien palvelukokemusta muotoilun avulla ja samalla jopa vähentää palvelujen kustannuksia. Suomella on käyttämätöntä potentiaalia vahvuuksien yhdistämisessä: muotoiluosaamista voidaan yhdistää ennakkoluulottomasti muun muassa ympäristö- ja energiaosaamiseen sekä biotalouteen. Ohjelma valmisteltiin työ- ja elinkeinoministeriön johdolla yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Creadesign teki pohjatyön ohjelman valmistelussa. Lue ohjelma TEM:in sivuilta tästä.
Virkeä Vanha Kauppahalli?
Kehitämme Creadesignissa palveluita ja kaupunkitilojen kokemuksia. Nyt kokoamme toiveet ja näkemykset Vanhan Kauppahallin kehittämiseen. Kerro meille mitä toivot Vanhan Kauppahallin palveluilta ja palveluympäristöltä tulevaisuudessa? Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Kiitos vaivannäöstäsi.
Lähetä tästä toiveita, ajatuksia ja kommentteja!
Guangdong University of Technology vieraat toimistolla
Guangdong University of Technology (GDUT) opettajia ja opiskelijoita vieraili Creadesignin toimistolla Prof. Fang Hain johdolla. Fang Hailla on kokemusta suomalaisten kanssa yhteistyöstä tehtyään mm. väitöskirjan Taideteollisessa Korkeakoulussa "Chinesism in Modern Furniture Design. The Chair as an Example”. Nyt arkkitehti ja sisustusarkkitehti Hai toimii rehtorina GDUT -yliopistossa, joka on teollisen muotoilun johtava yliopisto Kantonin alueella. Kähönen luennoi osa-aikaisesti oppilaitoksessa, ja yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa Creadesign vaikuttaa paikallisille tarjoattavien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen.
Kansallisen muotoiluohjelman valmistelu
Creadesign valmistelee kansallista muotoiluohjelmaa työ- ja elinkeinoministeriölle. Ohjelmatyö käynnistyi 27.4.2012 elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen linjauksilla. Lue tiedote Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta tästä.
Kähönen kutsuttiin Kiinaan professoriksi
Kähönen kutsuttiin teollisen muotoilun professoriksi Guangdong University of Technology'n School of Arts Designiin. Mukaan haluttiin juuri suomalaista muotoiluosaamista kiinalaisten kehittäessä omia tuotteitaan voimakkaasti kasvaville kotimarkkinoilleen. Kähönen toteaa, että professuuri luo hyvät edellytykset lisätä muuttuvien arvojen, käytettävyyden ja muotoilun merkityksen ymmärtämistä koulutuksessa ja käytännön työssä, sekä edistää vuorovaikutteisuutta ja yhteistyötä suomalaisten ja kiinalaisten yritysten välillä. Samaan yliopistoon on kutsuttu professoriksi myös arkkitehti Vesa Honkonen. Professuuri vie vain osan Kähösen ajasta, joten asiakasyhteistyöt Suomessa jatkuvat samaan tahtiin kuin aiemminkin.
Modernit järviruokohimmelit koteihin ja toimistoihin
Annele Valkaman suunnittelemat modernit himmelit ovat suomalaisesta järviruo`osta valmistettuja - perinteisiä käsityötekniikoita hyödyntäen. Nykyaikaan päivitetyt himmelit ovat kuin tilojen koruja: ne sopivat ympärivuotiseen käyttöön ja sijoitettaviksi julkisiin tiloihin ja koteihin.
Himmelien on ajateltu vaikuttavan hyvinvointiin: luonnon lämpöä huokuvan ja ilmavirrassa hiljaa liikkuvan koristeen katseleminen rauhoittaa ja virkistää. Valaistusta muuntelemalla himmelit luovat kauniita varjoja seinille, kattoon tai lattiaan.
Valmistus tilauksesta, joten ota yhteyttä Annele Valkamaan tästä.
Ornamo -pallo tunnustus Creadesignille
Muotoilijoiden valtakunnallinen keskusjärjestö jakoi 100-vuotisjuhlassaan Ornamo-pallon Creadesignille. Ornamo -pallo on tunnustus muotoiluintensiivisille yrityksille ja Creadesign on ensimmäinen teollisen muotoilun toimisto kenelle alan arvostettu palkinto jaetaan. ”Kähösen ja hänen toimistonsa Creadesignin muotoilutöiden kantavana voimana ovat olleet kautta aikojen materiaalin tuntemus, käytettävyys, saavutettavuus ja tänä päivänä myös ekologisuus ja kierrätettävyys”, Ornamo perustelee valintaansa. Me kiitämme!
Ornamon web-sivuille
Muoto2011 palkinto Hannu Kähöselle
Koti ja keittiö jakoi 15-vuotisjuhlansa kunniaksi tunnustusta suomalaiselle designille. Arvovaltainen raati valitsi Hannu Kähösen voittajaksi Elämäntyö -palkintokategoriassa.
Suunta Japanin markkinoille
Creadesign esittelee Harmony -tuotesarjan Japanin markkinoille. Paikallinen edustaja Daishi Sakagutchi etsii yhteistyökumppaneita myymään monikäyttöistä Kapeneva -penkkiä ja pöytää, 2F -tuolia, Fruit Box -tuolia ja Askit -pienesineitä.
Japaninkielinen Creadesign esittely http://www.creadesign.fi/japan
New York Times kirjoitti Creadesignin Fruit Box tuolista
18.5.2011 New York Times kirjoitti Hannu Kähösen suunnittelemasta Fruit Box-tuolista. Tuoli ottaa kantaa tuolien muotoilun ekologisuuteen nykypäivänä. Fruit Box ja Annele Valkaman himmeli olivat esillä 12. - 17.5.2011 suomalaista muotoilua amerikkalaisyleisölle esitelleessä New Finnish Design SCENARIOS – näyttelyssä samanaikaisesti arvostettujen kansainvälisten ICFF -huonekalumessujen (International Contemporary Furniture Fair) kanssa.
NY Times kestävästä muotoilusta englanniksi
Creadesign New Finnish Design SCENARIOS -näyttelyssä New Yorkissa
Kähönen keskusteli modernista kaupunkisuunnittelusta kansainvälisessä paneelissa New Yorkissa
Kähönen osallistui Urban Design SCENARIOS-tapahtumassa paneelikeskusteluun muotoilun merkityksestä ja mahdollisuuksista modernissa kaupunkisuunnittelussa. Kestävän kehityksen teema johdatteli myös Rick Bellin (AIA New York Chapter Executive Director), Justin W Cookin (Sustanable Development Lead at Sitra) ja David Resnickin (AIA, Deputy Commissioner, New York City Department of Design and Construction) puheenvuoroja.
Fruit Box - tuoli on kannanotto. Mikä oikeastaan on ekologinen istuin?
Ajatuksena on, että ekologisen tuolin valmistaminen ei saa tuottaa mitään päästöjä ympäristöön. Pohdiskelujen lopputuloksena syntyi ohje miten rakentaa tuoli olemassa olevista puisista hedelmälaatikoista. Se tehdään tavallisimmilla työkaluilla lisäämällä ainoastaan pari metriä rimaa jaloiksi, jotka sidotaan laatikoihin käytöstä poistetulla nyörillä.
Muotolijoiden keskusjärjestö Ornamo esittelee
Milanon messuilla tutkimassa muotoilua
Hotpot Duo-pata PARAS!
Hotpot Duo-pata sai Kodin Kuvalehden PARAS!-palkinnon hienosta kotimaisesta ruoka-alan oivalluksestaan. ”Padassa on kaunis muotoilu ja helppokäyttöinen materiaali. Padan kantta voi käyttää lautasena tai vuokana, ja kunnon hantaakit takaavat ettei kokkaaja polta ranteitaan. Hotpot Duosta syntyy mielikuva raikkaasta ruuasta, sillä sen materiaalit ovat keveitä ja värit raikkaita. (Kodin Kuvalehti 3/2011)
Creadesign tunnustelemassa Japanin markkinoita
29.10. - 7.11.2010 Living Design Center Ozone, Tokio
Suomalaisen muotoilun suurtapahtuma Hirameki Design x Finland näyttely esitteli yli 60 muotoilualan yritystä, suunnittelijaa tai toimistoa. Creadesign esitteli Japanin markkinoille sopivia tuotteitaan Kapeneva-sarjaa ja Annele Valkaman suunnittelemia Mennen Tullen - sarjan himmeleitä ja kattaustekstiilejä. HIRAMEKI Design × Finland oli monimuotoisuudessaan kaikkien aikojen laajin ja merkittävin suomalaisen muotoilun vientihanke.
Lisää Hiramekista
Kermansaven uusi Hot Pot Duo Hannu Kähösen käsialaa
4.10.2010 Kähönen on muotoillut uudet Kermansaven uunipadat käytännöllisen kauniiksi. Padan kantta voi käyttää itsenäisesti myös uunilautasena, kattauslautasena tai padan alusena. Värivaihtoehtoja on neljä, ja ne ovat hauskasti keskenään yhdisteltävissä. Hotpot Duo-tuotteet myynnissä hyvin varustetuissa kaupoissa ja Tulikiven nettikaupassa.
Tulikiven nettikauppaan
Tiedote Hotpot Duon lanseerauksesta
Tunnelma lämpenee sisustustakalla
Tulikiven uudet sisustustakat yhdistävät selkeän, ajattoman muotoilun edistykselliseen polttotekniikkaan ja käytön helppouteen. Sisustustakkojen suoraan ylöspäin avautuvat avarat lasiluukut näyttävät komeasti tulen roihun. Takoissa on panostettu voimakkaasti muotoiluun, jonka on suunnitellut taiteilijaprofessori Hannu Kähönen. Ajattoman selkeä muotokieli korostaa takkojen luonnollista, karheaa vuolukivipintaa.
Tulikiven tiedote tunnelmallisista takoista
Kaj Franck -muotoilupalkinto 2009 taiteilijaprofessori Hannu Kähöselle
29.10.09 Creadesignin perustaja Kähönen valittiin Kaj Franck -muotoilupalkinnon 2009 saajaksi. Palkintolautakunnan lausunnon mukaan ”Muotoilija, taitelijaprofessori Kähönen on monipuolinen muotoilualan tuntija. Kantavina ajatuksina nousevat esille materiaalien tuntemus, tuotteiden käytettävyys, saavutettavuus ja niiden kierrätysmahdollisuus. Kähösen tuotannossa näkyy kauniisti teollinen estetiikka. Hänen näkökulmansa ulottuu käytännön työstä valtakunnalliseen muotoilupolitiikkaan ja koti- ja ulkomaisissa luottamustoimissa hän on myötävaikuttanut alan kehittymiseen.”
Design Forum Finlandin tiedote Kaj Franck –muotoilupalkinnosta
Creadesignin asiakas Abloy kommentoi
Helsingin Sanomat palkinnosta